*

HannuTapioTanskanen

Vuosikymmen ilmastohuijauksen ja uskomusenergioitten vastaista taistelua

  • Vuosikymmen ilmastohuijauksen ja uskomusenergioitten vastaista taistelua

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun koin " ilmastoherätyksen", tasan päinvastoin kuitenkin kuin mm. YLE:n tiedetoimittaja, arkkitehti, joka käyttää tuota ilmaisua ilmastouskoon tulostaan. Minusta tuli ensin skeptikko, sitten kokemuksen karttuessa ja tutustuttuani tuhansiin alaa sivuaviin tutkimuksiin, nettisivuihin ja blogeihin vähä vähältä täysimittainen denialisti, uskon kiistäjä. Minua huvittaa, kun lähes kaikki jonkinlaista tieteellistä taustaa omaavat ilmastokriitikot avaussanoissaan kiistävät olevansa denialisteja, jopa skeptikkoja, tuosta tulee mieleen kirkko keskiajalla, silloinkin oli paras pitää suu soukalla jos epäili pyhiä premissejä. Silloin nimeä saanut skeptikko saattoi maksaa epäuskoista päällään, nykyisin vain virallaan ja maineellaan. Ei ole sattumaa, että lähes kaikki skeptikot ovat eläkkeellä olevia tieteentekijöitä.

Ensimmäisen laajan juttuni ilmastosta kirjoitin Tekniikan Maailmaan 2006, olin silloin ollut lehden vakituisena tiedekirjoittajana kolme vuotta, ensimmäisen juttuni kirjoitin jo 1989. Tuo juttu oli varsin " konsensushenkinen", itse asiassa en juuri ollut perillä siitä, että epäilijöitä ilmaston lämpenemiselle olikaan. Juttuni käsitteli Valkoisen Talon " pyöreän pöydän" keskusteluja keinoista estää lämpenemistä, tuo tapahtui G.W. Bushin kutsusta. Mukana oli varsin futuristisiakin ehdotuksia. Tämän kirjoitukseni seurauksena muutamat tunnetut ilmastoskeptikot ottivat minuun yhteyttä, olin " vaikuttajayksilö".

Tasan vuotta myöhemmin ehdotin päätoimittajalle aiheen päivittämistä uudella jutulla. Hän ehdotti jutun lykkäämistä vielä vuodella, tilanne aiheessa oli sillä hetkellä "hieman kuuma". Tyydyin siihen ja olin hyvin yllättynyt kun hän paria-kolmea viikkoa myöhemmin soitti ja sanoi, "Kirjoita nyt se ilmastojuttusi. Tasapuolisesti, tiedäthän. Tilaa saat niin paljon kuin haluat". Mitä ihmettä oli tapahtunut tällä välin, yleensä "rajattomasti" tilaa saivat vain lehden " leipäjutut" eli autotestit. Vain kerran muulloin sain täysin vapaat kädet jutun pituuden suhteen ja se tapahtui Intian Valtameren kuulun tsunamin jälkeen, jolloin päätoimittaja myös soitti ja kertoi, että lehden toimituspalaverissa oli katsottu juttua aiheesta tarvittavan ja minun olevan pätevin sen kirjoittamaan.

Yhdeksän sivun juttu, jossa haastattelin toiseen kertaan Ilmatieteen laitoksen johtoa ja päästin myös kaksi tunnettua tiedemiesskeptikkoa palstoille todella herätti huomiota. Raivostuneet "uskovat" tulivat kuvaannollisesti halko kädessä toimitukseen ja kahden viikon kuluttua päätoimittaja huokaisi "Toivottavasti pahin on nyt ohi!". Hän piti juttuani tasapuolisena ja tuki minua loppuun asti. Mutta toisaalla, kenties aina Otavamedian johtokunnassa asti, oli juttuani paheksuttu ja kun silloinen päätoimittaja vuoden päästä jäi eläkkeelle, uusi antoi minulle kenkää ensimmäisenä työpäivänään. Tuon vuoden aikana olin kirjoittanut puolentusinaa juttua muista tieteen/ teknologian aiheista, "erokirjeen" saadessani olin Los Angelesissa tekemässä juttua sähköauto Teslasta. Se jäikin viimeisekseni, senkin valtaosiltaan uusi päätoimittaja jo kerran hyväksyttyään hylkäsi ja osti jutun USA: n kirjeenvaihtajaltaan Ray Huttonilta, minun osuudekseni jäi vain " laatikko", kainalojuttua Teslan akkutekniikasta ja siitä edellinen päätoimittaja määräsi kassan maksamaan minulle Losin lentolippuni hinnan, 700 euroa, varmaan kalleinta tekstiä koskaan, täydestä jutusta maksettiin 1500-2000 euroa. TM oli alan paras maksaja ja hesarin tiedetoimittaja sanoi minun olevan Suomen parhaiten palkattu tiedetoimittaja, Erkko oli maksanut HS: n tiedepalstansa pääjutustani vain vaivaiset 400 ecua. Tuo saattoi olla tottakin, sillä "Tiede"-lehteen kirjoittava avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja valitti Tieteen maksavan hänelle vähemmän.

Uudelle päätoimittajalle ei riittänyt edes ulosheittoni, vaan hän viesti vielä Turun vihreiden ilmastobloggarille, ettei "Tanskasta saa kutsua TM: n toimittajaksi". Mistä noin paha vihanpito? Tuolloin, 2009 aloitin ilmastokriittisen blogini kirjoittamisen, sain oikeudet lainata kenties tunnetuimman australialaisen ilmastobloggarin, tri John Ray' n materiaalia ja pian blogini olikin Cision-mediatutkimuslaitoksen mukaan kymmenen luetuimman joukossa, sitä luettiin yli 30 eri maassa. Viimeisen vuotensa se toimi eduskuntavaalibloginani:  http://ilmastohuijaus.blogspot.fi

Noina vuosina sain paljon esitelmä- ja haastattelupyyntöjä, lopulta yllätyksekseni jopa Sanoma Oy:n maakuntalehdet pyysi haastattelua ja Lehtikuvan kuvaaja ajeli Nummelaan minua kuvaamaan. Juttu tuli julki täydellä aukeamalla kolmessa maakuntalehdessä. Erään sellaisen lukija soitti ja sanoi aamiaissämpylän menneen väärään kurkkuun, kun aamun lehden avatessaan kuvani oli etusivulla.

Radio-Rockin haastattelu ei päättynyt aivan yhtä hyvissä merkeissä näiden tehtyä minusta pilailuohjelmansa kohteen, se maksoi radiokanavalle JSN:n yksimieliset moitteet ja päätöksen julkaisun tiedotusvälineissä. Kaikenkaikkiaan nämä vuodet ovat olleet eläkeläiselle antoista aikaa. Kolme alan professoria, kaksi emeritusta Helsingin yliopistosta, kolmas Åbo Akademista ehdotti minulle kirjan kirjoittamista " vastineeksi hömpälle" ja lupasivat täyden tieteellisen tukensa. Tuohon haasteeseen en ainakaan vielä ole pystynyt.

Lopuksi pieni havaintolaskuri uskomusenergian kuluista meille veronmaksajille:

 

http://tuulivahinko.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Hannu Tanskanen

Jostain syystä Google- blogin osoitetta ei saa leipätekstiin suorana linkkinä, kokeillaan täällä:

http://ilmastohuijaus.blogspot.fi

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tällä hypetyksellä on vahvat selvittämättömät taustavoimansa, joiden motiivina ei voi olla muu kuin raha. Kuka tietää montako kymmentä miljardia vaihtaa omistajaa pelkästään päästökaupoissa?

Sinänsä on selvää, että ilmasto muuttuu, kuten se on tehnyt aina. Ja lienee myös selvää, että se on lämmennyt viimeisten kahden sadan vuoden aikana.

Hannu Tanskanen

No, kerrataan tätä ikuisuuskysymystä kerran taas. Ilmasto on lämmennyt viimeisen jääkauden jälkeisestä. Jos katsotaan 200 vuotta taaksepäin, siellä on anomaliat, keskiajan lämpökausi ja sen jälkeinen "pieni jääkausi", nk. Maunderin minimi, samannimisen aurinkotutkijan mukaan. Molemmista on runsaasti sekä historiaan kirjattuja todisteita ja proxyja, kuten puun lustot yms. Alarmistit kiistävät nämä ja saavat " Manńin jääkiekkomailakäyrän", josta ne on siivottu ja lämpeneminen alkaa vasta teollisena aikana. Teollisuuden kasvun vilkkaimpina vuosina hiilidioksidi nousi, mutta lämpötila laski 1940-70. Selitys: Rikkiaerosolit. Sitten hieman nousua, mutta viimeiset kohta 19 vuotta ei tilastollisesti merkittävää nousua, vaikka CO2 on noussut. Selitys: Menee meriin. Miksei aikaisemmin? Myös termodynaamisesti tuosta tulee ongelma, pitäisi kumota eräs fysiikan peruskivistä, termo kakkonen ... Yhteensä näitä IPCC: n " kainalosauvateorioita" on 52 tai 53 kappaletta.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Hiilidioksidi ja sen muka aiheuttama hillitön lämpeneminen on syntipukki, jota tarvitaan alati kasvavan väestön kulutuksen ja saastuttamisen hillitsemiseen sekä talouden äkkipysähdyksen ja siitä johtuvan sotakierteen estämiseen. Olemme jo valitettavsti myöhässä, lämpeni eli ei.

Hannu Tanskanen

TM:n vuosiltani vielä: Yleensä tekstejäni ei editoitu, asioin suoraan päätoimittajan kanssa, muut toimittajat toimituspäälliköiden kautta. Vain kerran, olin kirjoittanut pitkän jutun syvyyssukellusveneistä mm. RR-Oceanis' in Venäjälle tekemistä MIR:eistä ( yritykseni toimitti laitteita tuohon silloin huippusalaiseen projektiin). Esitin eri käsityksen kuin yleisesti kerrottu CIA: n roolista. Kauhistunut toimituspäällikkö soitti, " Et sinä noin voi kirjoittaa, vuorineuvos Matomäki on Yhtyneiden Kuvalehtien ( myöhemmin Otavamedia ) hallituksessa!". Jouduin hieman " siloittamaan" tekstiäni. Se olikin ainoa kerta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Itse vilkaisen aina taivaalle , kun aletaan puhua ilmastonlämpenemisestä.

Uskon, että aurinko paistaa aina, vaikka en sitä näkisikään.

Hannu Tanskanen

Heh ... Tuosta tuli mieleen tuo Schrödingerin kissa, joka voi olla kuollut tai elävä. Onhan teoria että jos metsässä kaatuu puu, kuuluuko siitä ääni jos kukaan ei ole kuuntelemassa?

Hannu Tanskanen

Minulla meni melkein vuosikymmen tulla lopulliseen tulokseen. Minua viisaammille lyhyempi aika. Tieteiskirjailijana tunnetuin, mutta myös Harvardin lääkäri ja antropologi Michael Crichton käytti kolme vuotta tutkimukseen " ilmastonmuutoksesta" ja kirjoitti kirjan " State of Fear ", suomennettuna " Pelon ilmasto", yksin lähdeluettelo on yli 30 sivua pitkä, ja tuli tulokseen, että kysymyksessä on maailman suurin huijaus. G.W. Bush kutsui Valkoiseen Taloon keskustelemaan aiheesta.

Hannu Tanskanen

Esko Valtaojalta sain paljon tukea tähtitieteen artikkelihin tulleiden vaikeiden lukijakysymysten vastaamiseen. Avaruushissi oli aihe, jota muutama maallikko ei millään tahtonut sisäistää. Jouduin varmistamaan muutamia yksityiskohtia aiheesta toteutettavuustutkimusta tekevältä jenkkiproffalta, NASA rahoitti, kuten omaakin innovaatiotani. Olin tavannut ko. tiedemiehen maailman ensimmäisessä avaruushissikonfrenssissa Santa Fe' ssä ja kirjoitin hänestä jutunkin TM:ään.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olisiko siis korkea aika kohdata lämpenevä todellisuus?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Toivotaan, että saamme vielä siitä lämpenemisestä nauttia, joka on seurausta pikkujääkauden jälkeisestä trendistä. Pelkään kuitenkin pahoin, että jo lapsemme tai lastenlapsemme joutuvat uuden kylmän aallon kurimukseen.

Hannu Tanskanen

Niin, Juha, on esitetty että ihminen saattaa olla estänyt uuden jääkauden tulon.

Hannu Tanskanen

Vain alarmistien tietokonemalleissa, joihin todellisuutta yritetään Prokrusteen vuoteella pakottaa (vastaus Börjelle).

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Eikös tämä 2° lämpenemishokemakin ole jo 10v ikäinen.
Tässä meidän entinen pääministeri sekoilee sen kanssa.
https://youtu.be/VTKhJj75LQQ
Ja nämä pikkasen pihalla olijat tekee päätöksiä jotka maksaa miljardeja joilla ei saada kuitenkaan yhtään mitään.

Hannu Tanskanen

Sama kun tuo jatkuva hokeminen " 97% konsensuksesta " tiedemiesten keskuudessa, se juna meni aikaa sitten, nyt tuo konsensus on vain mediassa joka on joko liian laiskaa tai tyhmää ottaakseen selvää tosiasioista. Tosin mm. Britanniassa alkaa muuttua, Daily Mail on avoimen skeptinen, Telegraph julkaisee skeptikoiltakin, vain vasemmiston Guardian on edelleen metsässä. No, kuten olemme nähneet, Britit ovat muutenkin fiksumpia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tuumaakaan eivät anna periksi siirtymisessään SI-maailmaa kohti. Takapajula mikä takapajula.

Hannu Tanskanen Vastaus kommenttiin #15

Teknologian puolella kansainväliset normit ovat hyvä asia, mutta kun tuota sovelletaan myös humanistisella puolella, mennään metsään. EU kieltää suomalaisilta puulämmitteiset saunat, muttei puutu espanjalaisten härkätaisteluun, ilmiselvään eläinrääkkäykseen jne.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #16

Saatko jotain kiksejä levittäessäsi tuota huuhaa-tietoa vaikkapa puusaunakiellosta. Etkö pelkää vähäisenkin uskottavuutesi menetystä populististen valheiden levittämisen vuoksi. Ei ole vaikea ymmärtää miksi persuus imo mukaansa.

Hannu Tanskanen Vastaus kommenttiin #19

Börje ei taida seurata uutisia?

http://yle.fi/uutiset/onko_eulla_oikeutta_puuttua_...

Tiedoksesi, en ole ollut perussuomalaisen puolueen jäsen enää yli vuoteen, enkä tällä hetkellä minkään puolueen jäsen, joten toisin kuin sinä minä voin puhua totuuksia ilman puoluevallan kuonokoppaa.

Mitä ovat " kiksit"?

Hannu Tanskanen

Tuskinpa puuttuvat myöskään tuohon Välimeren maissa ja välimerentakaisissa maissa harrastettuun pienten laululintujemme verkkopyydystykseen ja grillaukseen.

Hannu Tanskanen

EU on läpimätä byromania, kotimaissaan sivuraiteelle joutuneiden poliitikkojen taivaspaikka, he tulevat taistelemaan EU:n puolesta viimeiseen euroomme. Kenties pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä meppien avustajien valinnassa vallinnut avoin nepotismi, sukulaisten suosiminen.

Toimituksen poiminnat